Yhdistyksen perustamisasiakirja allekirjoitettiin 6.9.2004. Allekirjoittajina olivat Mikael Westermarck, Sari Kailanko ja Barry Gates. Tällöin rekisteröitymisen lisäksi toimintasuunnitelmaan sisällytettiin kävely -ja pyörätien aloite Hangontielle, esitys kunnalle maauimalan paikoituksen järjestämisestä sekä talkoot.

Vuodesta 2005 lähtien toimintasuunnitelmaan on kuulunut keväisten siivoustalkoiden järjestäminen, aktiivinen osallistuminen alueen kaavoitusprosessiin lausuntoja laatimalla sekä yleisötilaisuuksia järjestämällä. Kotiseuturetket ja isänpäiväjuhlat ovat olleet tärkeitä yhteisöllisyyttä edistäviä tapahtumia.

Vuonna 2006 yhdistys oli aktiivisesti mukana Störsvikin päiväkodin perustamisessa ja vuodesta 2008 lähtien päiväkodilla on järjestetty yhdistyksen toimesta lasten iltakerhotoimintaa.

Vuonna 2007 yhdistys oli mukana perustamassa päiväkodin läheisyyteen leikkikenttää.

Vuonna 2010 perustettiin Störsvikin uimarannalle rantalentopallokenttä ja siistittiin pukukopin ympäristöä.

Yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Mikael Westermarck vuoteen 2009 saakka. Keväällä 2009 vuosikokous valitsi uudeksi puheenjohtajaksi Rainer Sarviahon.